Vuoden alussa tuli tietysti tehtyä uuden vuoden lupaukset, niin nyt kun on vuosi melkein ohi, niin menin ne läpi. Liikunnan harrastaminen meni ihan päin sanonko mitä, en ole harrastanut lähes lainkaan liikuntaa tänä vuonna :'D Aivan järkyttävää. En muuttanu pois kotoa, ja tällä hetkellä semmoinen fiilis ettei sillä ole mitään kiirettä.
Työn aloitin tuossa Lokakuussa. Olen oppinut kokkailemaan, varsinkin lihattoman lokakuun aikana tuli opittua tekemään enemmän ruoka lajeja :) Netin ja tietokoneen käyttö ei ole vähentynyt, mutta olen saanut aikaa harrastuksille, esim. tämän blogin aloittaminen. Ja muutenkin on ollut hyvä vuosi!
Ja koska kohta joulu, saatiin töistä pienen lahja kassin. Se sisälsi mm. pienen sipsi pussin, suklaata, elokuvan ja glögiä. Se sisälsi myös vähän erikoisemman tuotteen joka aiheutti pientä hämmennystä, nimittäin Ben & Jerry´s huulikiiltoa.
Kyllä, huulikiiltoa jäätelö firmalta.. Mitä ihmettä :'D se on kirsikka ilmeisesti ja siitä tulee punaiset huulet. Ensimmäinen lause joka sen takan lukee on nokkelasti laitettu "A nice treat but not for eat".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti